keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Osa1: kohderyhmän ja verkkoympäristön valinta

Olemme molemmat opo-opiskelijoita ja halusimme valita työmme kohderyhmäksi ryhmän, jonka kanssa saatamme tulevaisuudessakin tehdä töitä ohjausalan ammattilaisina. Näin päädyimme valitsemaan työmme kohderyhmäksi yläkoululaiset.

Kuva sivultolta Pixabay

Tämän raportin alustaksi valitsimme bloggerin, koska voisimme hyvin ajatella käyttävämme sitä tulevaisuudessa luokkaohjauksessa. Blogger on helppokäyttöinen ja sinne olisi näppärää jakaa tietoa esimerkiksi TET-harjoitteluihn ja yhteishakuun liittyen. Saimme myös vinkin bloggerin käytöstä yläkoulun oppilaanohjaalta - hän käyttää blogia infokanavana oppilailleen ja heidän huoltajilleen. 


Kuva sivustolta Pixabay
Pääteemana vuorovaikutusosiossa meillä on teema 8 "Moninaisten oppijoiden tukeminen vuorovaikutuksen keinoin". Verkkoympäristössä pyrimmekin huomioimaan oppilaiden moninaisuuden rakentamalla verkkoympäristöstämme mahdollisimman saavutettavan. Verkkoympäristömme suunnittelussa hyödynnämme Henri Pesosen luennolla esittelemää alunperin McGuiren, Scottin ja Shawin (2006) kehittelemää saavutettavan opetuksen UDL-mallia, Universal Desing for Learning. Tämän mallin lisäksi verkkoympäristömme rakentamisessa pyrimme myös huomioimaan eriyttämisen periaatteita. Tomlinsonin (2014) mukaan eriyttävässä opetuksessa opetusta räätälöidään vastaamaan oppilaiden yksilöllisiä tarpeita (ks. Roiha & Polso 2018, 10). Tavoitteenamme onkin rakentaa oppimisympäristö, joka tukisi monipuolisesti kaikenlaisten oppijoiden oppimista. Oppilaat ovat yksilöitä erilaisine persoonallisuuksineen ja ominaisuuksineen. Käytännössä eriyttäminen tarkoittaa Tomlinsonin (2014) mukaan opetuksen tavoitteiden, opetusjärjestelyiden ja -menetelmien räätälöintiä oppilaskohtaisesti, minkä lisäksi eriyttämiseen sisältyy myös monipuolisten arviointimenetelmien käyttö (ks. Roiha & Polso 2018, 11). 

Tiivistetysti ilmaistuna työskentelyämme ohjaavana teoreettisena viitekehyksenä on siis UDL- malli sekä eriyttämisen periaatteet, joita käytännössä pyrimme verkkoympäristössämme toteuttamaan mahdollisimman monipuolisella vuorovaikutuksella sekä erilaisilla opetus- ja oppimismenetelmillä. Verkkoympäristömme kantavana teemana on monikanavainen ja mahdollisimman selkeä viestintä. 

McGuiren ym. (2006) kehittelemässä UDL-mallissa keskiössä ovat monipuoliset tiedon esitystavat, monipuoliset toiminta- ja ilmaisutavat sekä oppimiseen sitouttaminen (ks. Pesonen 2022). Roihan ja Polson (2014, 78) mukaan eriyttävässä opetuksessa taas korostuvat muun muassa selkeys, struktuurit sekä mahdollisuus yksilölliseen etenemiseen. Työmme verkkoympäristöksi valitsimmekin Google Classroomin, koska koimme sen soveltuvan hyvin selkeään ja strukturoituun opiskeluun sekä oppilaiden yksilöllisen etenemisen mahdollistavaan työskentelyyn. Coogle Classroomiin on helppo luoda monipuolista sisältöä: esimerkiksi kuvia, ääntä, videota, kyselyitä ja linkkejä eri verkkosivuille. Google Classroomin avulla saavutettavan opetuksen ja eriyttämisen toteuttaminen onkin näppärää.


Kuvankaappaus verkkoympäristömme bannerista

Roihan ja Polson mukaan (2014) eriyttäminen pohjaa konstruktivistiseen käsitykseen oppimisesta - keskiössä on oppijan oma aktiivisuus ja motivaatio sekä hänen ennakkotietonsa opiskeltavasta asiasta. Eriyttämisen ja saavutettavuuden ohella pyrimmekin verkkoympäristössä aktivoimaan oppilaita mahdollisimman paljon. Luennolla Valtonen (2022) totesi oppimiskäsityksen heijastuvan oppimisympäristöön - millaisessa fyysisessä, psyykkisessä ja sosiaalisessa tilassa opiskellaan. Verkkoympäristön avulla pyrimmekin osaltaan luomaan oppilaita aktivoivaa, vuorovaikutteista ja innostavaa oppimisympäristöä, jossa oppilaat rakentavat itse ymmärrystään.

Nykyisissä  peruskoulun valtakunnallisissa opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppimisympäristöjen merkitystä vuorovaikutuksen ja osallisuuden edistäjinä, minkä lisäksi opettussuunnitelmassa todetaan tieto- ja viestintätekniikan kuuluvan peruskoulun oppimisympäristöjen laajaan kirjoon (POPS 2014, 29). Erilaisista pedagogisista toimintamalleista hyödynnämmekin työssämme nimenomaan verkkopedagogiikkaa - rakennamme oppilaille työskentelyympäristön on Google Classroomiin ja pyrimme hyödyntämään Google Classroomia pedagogisesti mahdollisimman mielekkäällä tavalla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti