perjantai 9. joulukuuta 2022

Osa4: johtopäätökset ja jatkokehitysideat


Rakentaessamme Google Classroomiin verkkoympäristöä havaitsimme, että erilaista sähköistä materiaalia on tarjolla valtavat määrät, minkä lisäksi myös materiaalin luonti erilaisten sovellusten kautta on melko vaivatonta. Taitava opettaja osaakin valita materiaalien massasta pedagogisesti mielekkäimmät materiaalit. Tieto- ja viestintätekniikan käyttö ei saisi mielestämme olla opetuksessa itseisarvo, vaan sen tulisi aidosti tukea oppilaita oppimistavoitteiden saavuttamisessa. Verkkoympäristöä suunnitellessamme joudummekin useamman kerran pohtimaan, millaisia tehtäviä ja materiaaleja ympäristöön on tarkoituksemukaista tuottaa ja linkittää. 
Kuva sivustolta Pixabay


Kuten jo aiemmin olemme tässä raportissa kuvanneet, ajatuksenamme oli nivoa työskentely Google Classroomissa tiiviisti työskentelyyn ja erityisesti keskusteluun luokassa. Tämän VOK-kurssin puitteissa emme kuitenkaan ehtineet suunnitella käytännössä juuri ollenkaan yhteisen luokkatyöskentelyn ohjeistuksia ja  ajankäyttöä, minkä vuoksi selkeä työskentelyrunko jäi puuttumaan: mitä tehdään ja milloin. Opintokokonaisuuttamme voisikin jalostaa kätevästi eteenpäin jäsentämällä yhteisen luokassa tapahtuvan työskentelyn ja keskustelun sisältöjä, ohjeistuksia ja ajankäyttöä. Näin opintokokonaisuutemme olisi toteutettavissa käytännössä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti